Seuraavana aamuna heidän herätessänsä oli jo aurinko korkealla ja paistoi lämpimästi puun sisähän. Silloin sanoi veli: "sisarueni, minua kovasti janottaa, jos lähtehen tietäisin, menisin juomaan; ja kuuluupa mielestäni veden lirinää jostakin." Sitten hän nousi sekä otti sisartaan kädestä ja yhdessä he nyt läksivät lähdettä hakemaan. Mutta tuo ilkeä äiti-puoli oli noita-akka, joka kylläkin oli huomannut, milloinka nuot molemmat lapset kotoa karkasivat, sekä hiipinyt heidän perässänsä, salaa, kuten noidat ainakin, ja noitunut kaikki mitä siinä metsässä löytyi lähtehiä. Kun sitten lapset liukkaasti kivien välitse lirisevän lähteen löysivät, tahtoi poika juoda siitä, mutta sisar kuuli lirinästä kuiskattavan: "joka minusta juopi, hän muuttuu tiikeriksi, joka minusta juopi, hän muuttuu tiikeriksi." Silloin huusi pieni sisar: "minä rukoilen sinua, veljyeni, elä suinkaan juo, muutoimpa muutut pedoksi, joka on minua raateleva." Veli ei juonut, vaikka häntä kovasti janotti, vaan sanoi: "kyllä odotan, kunnes jonkun muun lähteen löydämme." Kun tuosta vähän matkan päästä toiselle lähteelle tulivat, kuuli sisar sieltä sanottavan: "joka minusta juopi, hän muuttuu sudeksi, joka minusta juopi, hän muuttuu sudeksi," sekä huudahti: "älä juo, veliseni! muutoin muutut sudeksi ja syöt minun suuhusi." Veli ei juonut, vaan vastasi: "suostumpa vieläkin odottamaan, kunnes tulevan lähteen löydämme, mutta siitä minun täytyy juoda, sano mitäs sanot, sillä jano minua aivan hirveästi vaivaa." Ja kun sitten saapuivat kolmannelle lähteelle, kuuli sisar sieltä suhisevan: "joka minusta juopi, hän muuttuu metsä-kauriiksi, joka minusta juopi, hän muuttuu metsä-kauriiksi." Pikku sisar silloin lausui: "oi veljyeni, hartahasti sinua rukoilen, älä juo, muutoinhan sinä metsä-kauriiksi muutut ja juokset minun luotani pois." Mutta veli oli lähteen reunalle kohta laskenut polvillensa, kumartunut alas-päin sekä juonut sen vettä, ja heti kun ensi tipat olivat hänen huuliansa kastelleet, hän siinä metsä-kauriiksi muuttuneena makasi.

 

Nyt pikku sisar noiduttua veli-parkaansa itki, ja itkipä myöskin metsä-kauris, surullisena maaten hänen vieressänsä. Viimein tyttönen virkahti: "älä sure, kauris kultaseni, minä en ikänäni sinusta luovu." Sitten päästi hän kultaisen polustimensa sekä pani sen kauriin kaulahan, nykki itselleen kahiloita ja punoi niistä notkean nuoran. Tämän hän polustimehen sitoi ja rupesi siitä pikku eläintänsä taluttamaan, astuen yhä edemmäksi metsään. Kovin kau'an käytyänsä saapuivat viimein pienen huoneen edustalle; tyttö sinne sisälle vilkahti, ja koska se oli tyhjä, ajatteli hän: "tänne meidän sopii jäädä asumaan." Sitten hän kävi lehtiä ja sammalia noutamassa, teki niistä kauris-kullallensa pehmeän vuoteen, kokosi joka aamu itselleen metsästä juuria, marjoja sekä pähkinöitä ja toi kauriille hienoa ruohoa; tätä tämä söi hänen kädestänsä ja hyppiä poukkuroitsi iloissaan hänen ympärillänsä. Iltasin kun tyttö väsyneenä kalpasi lepoa, hän ehtoo-rukouksensa luettuaan nojasi päänsä kauriin selkää vasten ja nukkui tälle tyynyllensä suloiseen unehen. Ja jos veljellä vain olisi hänen ihmis-muotonsa vielä ollut, olisivat he siellä viettäneet mitä ihaninta elämää.

 

Jonkun aikaa he siinä sitten korvessa elelivät yksinänsä. Mutta kerrampa tuon maan kuningas kävi metsästys-retkellä samassa metsässä. Silloin kaikui puitten välistä torvien toitotukset, koirien haukunta sekä metsästäjäin iloiset huudot, ja kun kauris tuon kuuli, rupesi sitä kovasti haluttamaan sinne joukkohon. "Voi sisarueni," se lausui, "laske minut tuonne metsään, en saata enään mieltäni mitenkään malttaa," sekä rukoili yhä rukoilemistansa, kunnes sisar viimein suostui. "Mutta," lisäsi hän, "palaa illalla tänne takaisin luokseni, oven pidän teljettynä, ett'ei noita hurjia metsästäjiä sisälle pääsisi; ja jotta sinun tuntisin, koputa sinä ovea ja sano: 'sisarueni, laske minut huonehesen,' sillä jollet lausu näitä sanoja, minä en aukaise." Nyt kauris huoneesta riensi, ja hyvä, hupainen sen oli ollaksensa tuolla ulkona. Kuningas ja hänen metsästäjä-kumppaninsa sattuivat näkemään tuota somaa otusta sekä rupesivat tätä takaa ajamaan, mutta eipä sitä käynytkään saavuttaminen, ja juuri kun luulivat jo saavuttamaisillaan olevansa, hypähti se pensaston toiselle puolelle ja katosi sinne. Pimeän tultua juoksi se kotia ja koputti ovea, sanoen: "sisar kultaseni, laske minut huonehesen." Silloin pieni ovi avattiin ja nytpä kauris tupaseen hyppäsi sekä lepäsi sitten vaivoistaan vuoteellansa koko yön. Seuraavana aamuna alkoi jahti uudestaan, ja kun kauris taas kuuli torvien äänen sekä metsästäjäin "hoi! hoi!" huutoja, se ei enään tuvassa viihtynyt vaan sanoi: "laske minut täältä, sisar kultaseni, minun täytyy päästä tuonne ulos." Sisar sille viimein oven avasi lausuen: "mutta illalla pitää sinun taas oleman täällä ja sanoman tunnus-sanat." Nähtyänsä jälleen tuon pikku kaurihin, jonka kaulassa kultanauhanen kiilsi, kuningas ja hänen metsästäjä-kumppaninsa kaikin rupesivat sitä takaa ajamaan, mutta se heidän saavutettavaksensa oli liian nopea ja vikkelä. Tätä sitten kesti kaiken päivää, kunnes metsästäjät vihdoinkin saivat sen saarretuksi, ja joku sitä jalkaan haavoitti hiukkasen, josta se rupesi nilkuttamaan ja verkalleen juoksi tiehensä. Silloin yksi metsästäjistä hiipi sen perästä aina tuon pikku tupasen edustalle saakka ja kuuli, mitenkä kauris huusi: "laske, sisarueni, minut sisälle," sekä näki oven sille avattavan ja sitten kohta taas suljettavan. Metsästäjä tuon kaikki pani mielehensä, riensi kuninkaan luoksi sekä kertoi hänelle, mitä kaikkia hän oli nähnyt ja kuullut. Silloin sanoi kuningas: "huomenna metsästystä vielä jatketaan."

 

Mutta sisar kovasti pelästyi nähdessänsä kauriin haavoitetuksi. Hän pesi veren pois, levitti yrttejä haavan päälle ja lausui: "pane maata vuoteelles, rakas kauriiseni, jotta taas paranisit." Mutta haava oli niin mitättömän pieni, ett'ei kauris seuraavana aamuna siitä enään ollut millänsäkkään. Ja kun tuolta ulkoa taas kuului jahti-iloa, se virkahti: "empä saa enään mieltäni maltetuksi, minun sinne täytyy mennä mukahan; eihän minua kukaan juuri namin saa saavutetuksi." ltkein pikku sisar vastasi: "nyt he sinun tappavat, ja minä olen yksinäni täällä metsässä, koko mailman hylkäämänä: en maar sinua tuonne laske." - "Sitten tänne kuolen surusta," kauris väitteli, "joka kerta, milloinka vain kuulen torven-toitotuksen, oikeimpa koipiani kippauttaa." Koska nyt ei vastustelemisesta enään apua lähtenyt, sisar suru-mielin avasi oven ja kauris terveenä ja iloisena juoksi ulos metsähän. Sen sittemmin huomattuansa kuningas sanoi metsästäjä-kumppaneillensa: "pyytäkää nyt tuota vaikka päivän pitkään aina myöhään yöhön asti, mutta älköön kukaan sille mitään pahaa tehkö." Illalla auringon laskettua hän äsken mainitulle metsästäjälle lausui: "tule nyt näyttämään minulle, missä tuo tupanen." Sitten sinne saavuttuansa koputti hän ovea, sanoen: "sisarueni rakkahimpani, laske minut huonehesen," Silloin ovi aukeni ja kuningas astui tupahan, missä seisoi tyttönen niin ihanan ihana, ett'ei hän tuon vertaista ollut ennen nähnyt milloinkaan. Tyttö säikähti nähdessänsä, ettei tupaan tullutkaan hänen kauris-rakkahimpansa, vaan outo mies, jolla oli kulta-kruunu päässä. Mutta kuningas häneen ystävällisesti katsahti, tarjosi hänelle kätensä ja lausui: "tahdotko minua seurata linnaani ja ruveta rakkaaksi puolisokseni?" - "Tahdompa mielelläni," vastasi tyttö, "mutta myöskin metsä-kauriini pitää myötäni laskettaman, sillä siitä en ikänäni eriä." Kuningas siihen sanoi vastaukseksi; "tuo tykönäs olkohon koko elin-kautenasi, eikä se milloinkaan ole minkään-lajista puutosta näkevä." Samassa metsä-kauris tuli sisälle juosten, ja sisar sen taas sitoi kaisla-nuorasta kiinni, otti nuoran kätehensä sekä meni kauriinensa ulos tupasesta.

 

Kuningas tuon ihanan tytön nosti hevosensa selkään ja vei hänet linnahansa, jossa sitten kumeat häät vietettiin. Hän oli nyt kuninkaan puolisona, ja kau'an he onnellisina yhdessä elelivät; metsä-kaurista kaikin puolin hyvästi hoidettiin, ja linnan puutarhassa se iloisena juoksenteli. Mutta tuo ilkeä äiti-puoli, jota paetaksensa lapset olivat mailman maita kiertelemään lähteneet, luuli vallan varmaksi, että metsän pedot olivat tytön syöneet suuhunsa, ja että metsä-kauriiksi muuttunut pikku veli oli jonkun metsästäjän luodista surmansa saanut. Kuultuansa nyt, miten heidän oli hyvin käynyt sekä kuinka olivat onnellisia, syttyi hänen sydämmeensä kiukkuinen, sitä alati kalvaava kateus, eikä hän enään saanut muuta ajatelluksi, kuin ainoastansa miten hän vielä kerran saattaisi nuot molemmat kovan onnen omaksi. Hänen oikea tyttärensä, joka oli ruma kuin rutto sekä silmä-puoli, häntä myös alin-omaa soimasi sanoen: "vai kuninkaan-puolisona hän, minulle se onni olisi sopinut!" - "Äläppäs ole milläskään," sanoi akka, häntä lepyttäen, "milloin vain sopiva aika sattuu, kyllähän minä kynsiäni koetan." Kun sitten jonkun ajan kuluttua, jolloinka kuningas juuri osasi olla metsästämässä, hänen puolisonsa oli kauniin poika-lapsen synnyttänyt, muuttihe tuo noita ilkeätär kamarirouvan muotohon, astui huonehesen, missä kuninkaanna makasi, ja sanoi sairaalle: "tulkaatte! jo on kylpy valmiina, se on teille hyvää tekevä, ja teidän voimianne virkistävä, mutta joutukaatte, ett'ei vesi pääse jäähtymään." Noidan tytär myöskin siinä oli saapuvilla, ja he nyt saunaan kantoivat tuon vielä voimatonna olevan kuninkaanaan sekä laskivat hänen kylpyammehesen; sitten läksivät tiehensä ja lukitsivat ovet perästänsä. Mutta saunan olivat niin tulikuumaksi lämmittäneet, että kuninkaan kaunis, ihana puoliso sinne piankin tukehtui.

 

Nämät tehtyään akka tyttärensä päähän pani hunnun ja asetti hänet kuninkaannan sijahan vuoteelle makaamaan. Hän hänen myöskin muutti kuninkaannan muotoiseksi, mutta eipä voinut toista silmää hänelle toimittaa. Ett'ei kuningas tuota kuitenkaan huomaisi, täytyi pahasen maata sillä kyljellä, minkä-puolinen silmä puuttui. Illalla kun kuningas kotia palattuansa kuuli, että hänelle oli poika syntynyt, ihastui hän aivan iloiseksi ja riensi rakkaan vaimonsa vuodetta kohden, katsoakseen, missä voimissa hänen puolisonsa. Silloin akka äkkiä huusi: "voi hengen tähden! päästäkää alas uutimet, teidän puolisonne silmät eivät vielä valoa kärsi, hänen täytyy saada olla rauhassa." Ja kuningas palasi takaisin, tietämätä, että vuoteella valhe-kuninkaanna makasi.

 

Mutta sydän-yön aikoihin, jolloinka kaikki nukkuivat, näki lapsen hoitaja, joka lasten-kamarissa istui kehdon vieressä yksin valvoen, oven aukenevan ja kuninkaan oikean puolison astuvan huonehesen. Tämä lapsukaisen otti kehdosta, nosti sen syliinsä ja antoi sille juomista. Sitten hän tyynyjä pöyhieli, laski lapsen taas vuoteelle ja pani peitoksi pienen hyöhen-tyynyn. Eikä hän myöskään metsä-kauristansa unhoittanut, vaan meni nurkkaan, missä se makasi ja silitteli sen selkää. Tuon tehtyänsä palasi hän, mitään puhumata, ulos ovesta. Seuraavana aamuna lapsen hoitaja kysyi vartioilta, oliko yöllä ketään liikkunut linnassa, mutta he vastasivat: "ei suinkaan, sillä emme ole ketäkään nähneet." Täten hän sitten tuli monena yönä eikä siinä sanaakaan hiiskunut; lapsen hoitaja hänen kyllä aina näki, mutta ei uskaltanut kellekkään siitä puhua mitään.

 

Kun nyt tuosta näin oli kulunut jonkun aikaa, rupesi kuninkaanna eräänä yönä puhumaan ja lausui:

"kuinka kauris voi ja mun lapseni?

Kaksi kertaa vain tänne matkani."

Lapsen hoitaja ei hänelle mitään vastannut, mutta kun aave oli kadonnut, meni hän kuninkaan luoksi ja kertoi hänelle kaiken. Kuningas huudahti: "oi ihmettä! mitä tuo tietää! tahdompa itse valvoa lapsen luona tulevan yön." Illalla hän myös menikin lasten-kamariin, ja sydän-yöllä tuo aave sinne taas ilmaantui sanoen:

"kuinka kauris voi ja mun lapseni?

yksi kerta vain tänne matkani;"

sekä vaali sitten lasta, kuten tavallisesti oli tehnyt, ennenkuin hän katosi. Kuningas ei arvannut häntä puhutella, mutta oli myöskin seuraavana yönä valvomassa. Aave silloin lausui:

"kuinka kauris voi ja muu lapseni?

ah ei konsanaan tänne matkani!"

Nytpä kuningas ei enään saanut mieltänsä maltetuksi, vaan riensi aavehen luoksi sanoen: "varmaankaan sinä et ole kukaan muu, kuin minun rakas puolisoni!" Tähän aave vastasi: "niimpä toden tottakin, sinun oma puolisos minä olen," ja samassa silmän räpäyksessä hän Jumalan armosta taas heräsi henkihin sekä seisoi nyt siinä verevänä, raittihina ja terveenä. Sitten hän kuninkaalle kertoi, minkä ilki-työn tuo häijy noita tyttärinensä oli hänelle tehnyt. Kuningas heidät jätti oikeuden tuomittavaksi, ja molemmat he myös tuomittiin. Tytär vietiin metsään, jossa pedot hänen raatelivat ruo'aksensa, mutta noita-akka viskattiin roviolle poltettavaksi sekä heitti siinä kurjan henkensä. Ja kun hän tuhaksi oli palanut, muuttui myöskin metsä-kauris saaden taas entisen ihmis-muotonsa; mutta sisar ja veli elivät sitten onnellisina yhdessä, kunnes viimein Tuoni heidät korjasi tupihinsa.

小弟弟拉着小姐姐的手说："自从妈妈死了之后，我们没有过过幸福的日子。继母天天打我们，而且只要我们走到她的跟前，她就用脚把我们踢开。我们每天吃的都是硬梆梆的剩面包皮，连桌子下面的小狗吃的都比我们好，因为她常常丢一些好吃的东西给它。愿上帝可怜我们，让我们的妈妈知道就好了！走，我们一起逃出去吧。"

他们在草地、田野和石岩中整整走了一天。 突然天下起了雨，小姐姐便说："看哪，天在和我们的心一起哭泣呢。"傍晚，他们来到了一片大森林，由于伤心和饥饿，再加上走了这么长的路，他们累坏了，便钻进一棵空心大树，躺在里面睡着了。

当他们第二天醒来时，太阳早已高高地挂在了天上，温暖地照进了这棵空心大树。 小弟弟说："姐姐，我口渴。要是知道哪里有条小溪，我就去喝点水。我好像听到小溪的流水声了。"弟弟站起来，拉着小姐姐的手，走过去找那条小溪。 可是他们那坏心肠的继母是个女巫，知道两个孩子逃跑了，便和所有的女巫一样，偷偷地跟在他们的后面，把森林里所有的小溪都使了妖术。

看到有条清亮的小溪正在岩石间流淌，小弟弟便想过去喝水，可是小姐姐听到小溪的流水在说话："谁喝我就会变成老虎！谁喝我就会变成老虎！"小姐姐赶紧叫道："好弟弟，我求你千万不要喝这水，要不你会变成一只野兽 ，把我撕碎的。 "小弟弟便忍着口渴，不去喝那水，但是他说："我忍着等找到第二条小溪的时候再喝。 "

当他们来到第二条小溪前时，小姐姐又听到这条小溪在说："谁要是喝了我，就会变成一头狼！谁要是喝了我，就会变成一头狼！"小姐姐于是便叫道："好弟弟，我求你千万不要喝这水，不然你会变成一头狼，把我吃掉的。"小弟弟没有喝，说："我忍着等找到下一条小溪。到时候不管你说什么，我都是要喝的，因为我实在是渴坏了。"

当他们来到第三条小溪前时，小姐姐听到小溪在说："谁要喝我就会变成一头鹿！谁要喝我就会变成一头鹿！"姐姐便说："好弟弟，我求求你，千万不要喝这水，不然你会变成一头鹿，从我的身边跑走的。"可是弟弟一见小溪就跪了下去，弯下腰去喝水了。 嘴唇刚碰到几滴水，趴在那里的他就变成了一头小鹿。

看到可怜的弟弟中了魔法，小姐姐哭了起来，小鹿也坐在她的身边伤心地哭着。 终于，小姑娘说道："亲爱的小鹿，别哭了 ，我永远不会离开你的。 "

她解下一根金袜带，系在小鹿的脖子上，然后又拔了一些灯芯草，编了一根软绳。 她给小鹿拴上这根绳子，牵着它向森林的深处走去。

他们走呀走，终于来到了一座小屋前。 小姑娘朝里面望了望，看到里面是空的，便想："我们可以留下来，住在这里。"于是，她找来许多树叶和青苔，给小鹿铺了一张柔软的床。 她每天早晨出去，为自己采集草根、浆果和坚果，还给小鹿带回来一些嫩草。 小鹿吃着她手里的草，总是高兴地围着她跳来跳去。 到了晚上，累了一天的小姐姐做完祈祷后，便把头靠在小鹿的背上，像靠着枕头一样安静地睡觉。 要是她的弟弟还保持着人的形状，这种生活倒也挺美！

他们就这样孤单寂寞地在野外生活了一段时间。 一天，这个国家的国王来到这片森林里打猎。 森林里到处都是号角声、狗吠声和猎手们的欢笑声。 小鹿听到了这些，非常想去看一看。 "哦，"它对姐姐说："让我去那里吧。我实在忍不住了！"它左请求右请求，姐姐终于答应了。 她对它说："可是你晚上要回到我的身边来。我很怕那些粗野的猎人 ，所以会把门关上，你回来时只要敲门说：'我的小姐姐，让我进去吧！ '，我就知道是你回来了。 要是你不说这句话，我就不开门。 "小鹿蹦蹦跳跳地离开了家，来到屋外的世界，它感到真是又舒服又开心。

国王和猎手们看到这头美丽的小鹿，便追了过来，可他们怎么也抓不住它。 每当他们以为一定能抓到它时，它总是跃进树丛不见了。 天黑后，它跑到小屋那里，敲了敲门，说："我的小姐姐，让我进去吧！"门立刻便开了，它跳进去，在柔软的床上好好睡了一晚。

第二天，围猎又开始了。 当小鹿再次听到号角声以及猎手们发出的"嗬嗬嗬"的喊叫声时，它再也安静不下来了。 它说："姐姐，让我出去吧！我一定要出去！"它的姐姐给它开了门，对它说："但是你晚上一定要回来，而且还要讲那句暗语！"

当国王和猎手们再次看到这头带着金项圈的小鹿时，他们又一起朝它追去，只是它对他们来说太快、太机灵了。 他们追了一整天，终于在黄昏时把它围住了。 一个猎手还把它的脚射伤了一点，它只好一瘸一拐地慢慢向前跑。 一个猎手悄悄跟着它来到了小屋前 ，听到它说："我的小姐姐，让我进去吧！"猎手看到小屋的门开了一下，小鹿进去后便立刻又关上了。 猎手把这一切看在眼里，回去后把自己的所见所闻告诉了国王。 国王说："我们明天再去打猎。"

小姐姐看到小鹿受伤后害怕极了，她给它洗去了身上的血迹，在它的伤口敷上药草，说："亲爱的小鹿，快去床上躺下，好好养伤。"但是那伤口很轻，小鹿第二天早上就没有任何感觉了。 当它又听到外面打猎的叫喊声时，它说："我再也忍不住了。我一定要去那里。我不会让他们轻而易举地抓住我的。"姐姐哭着说："他们这次肯定会杀死你的，然后就剩下我一个人孤孤单单、无依无靠地在这森林里，我不能让你出去。""那我在屋里会憋死的，"小鹿说，"当我听到号角的声音时，我仿佛感到自己的心脏都要跳出来了。"做姐姐的再也没有别的办法，只好带着沉重的心情为它打开门。 小鹿快乐地朝森林跑去。

国王看到小鹿时，对报信的那个猎手说："你过来。带我到那座小屋去。"到了小屋前，他敲门叫道："我的小姐姐，让我进去吧！"门一打开，国王便走了进去，看到屋里有一位他所见过的最美丽的姑娘。 看到进来的不是小鹿，而是一个头上带着金王冠的男人，姑娘很害怕，可是国王和善地望着她，向她伸出手去说："你愿意跟我回去，做我亲爱的妻子吗？""愿意，"姑娘说，"可是小鹿得跟我一起去。我离不开它。"国王说："它可以永远呆在你的身边，而且什么也不会缺少的。"就在这时，小鹿跑了进来，姐姐给它拴上灯芯草绳，牵着它，跟着国王一起离开了林中的小屋。

国王把这可爱的姑娘放到马背上，把她带回了王宫，并且在那里举行了盛大的婚礼。 她现在成了王后，和国王一起幸福地生活了许多年。 小鹿受到了细心的照料，在王宫的花园里跑来跑去。

可是那个邪恶的继母，自从两个孩子因为她而离家出走之后，以为小姐姐肯定在森林中被野兽撕成了碎片，小弟弟也肯定被猎人们当做小鹿射死了，可现在听到他们生活得很幸福、很美满，嫉妒和怨恨像两把烈火在她的心中燃烧，使她片刻也不得安宁。 她成天盘算着怎么再次给姐弟俩带来不幸。 她自己的女儿丑得像黑夜一样，而且只有一只眼睛，这时也责怪她说："她当王后！这种好事应该属于我！""别闹，"

老婆子安慰她说，"等时候一到，我会让你如愿的。"

不久，王后生下了一个漂亮的男孩，而国王碰巧外出打猎去了。 老巫婆便打扮成一个使女，走进王后的卧室，对她说："来吧，洗澡水已经烧好了。洗一洗对你有好处，能使你恢复精力。快点，不然水就要凉了。"

她的亲生女儿也在旁边，于是母女俩把虚弱的王后抬进洗澡间，把她放进澡盆，然后锁上门跑了。 她们在洗澡间里生了一堆熊熊燃烧的旺火，不一会儿就使年轻漂亮的王后窒息而死。

然后，老婆子拉着她的女儿，给她戴上一顶睡帽，让她躺到王后的床上。 她还让她的女儿有了王后一样的身材和长相，只是她无法给女儿一只眼睛。 为了不让国王看出破绽，她只好侧着身子，向着没有眼睛的那一边睡。

傍晚，国王回到家中，得知王后给他生了个儿子，心中非常高兴，马上要去床边看看他亲爱的妻子。 可是老婆子立刻叫道："千万不要拉开窗帘！王后还不能见光，需要好好休息！"国王走了出去，没有发觉床上躺着的是个假王后。

可是到了半夜，当所有的人都睡着了时，坐在婴儿室摇篮旁独自守夜的保姆看到门开了，真的王后走了进来。 王后从摇篮里抱起婴儿，搂在怀里给他喂奶。 然后她抖一抖孩子的小枕头，把孩子重新放进摇篮，给他盖上小被子。 她也没有忘记小鹿，而是走到它躺的角落，抚摸着它的背，然后才悄悄地走出房门。 第二天早晨，保姆问卫兵晚上有没有人进过宫，可卫兵们都说："没有，我们谁也没有看见。"就这样，一连很多天，王后总是在夜里来到这里，但她从来不说一句话。 保姆每次都看见她，可又不敢把这告诉任何人。

这样过了一些时候，王后有天夜里开口说道：

"我的孩子怎么办？我的小鹿怎么办？

我还能再来两次。 以后就再也不能来了。 "

保姆没有答腔，可等王后一走，她立刻跑到国王那里，把一切都告诉了他。 国王说："啊，上帝呀！这是怎么回事呀？明天晚上我要亲自守在婴儿身旁。"晚上，他进了婴儿室。 到了半夜，王后真的又来了，而且说道：

"我的孩子怎么办？我的小鹿怎么办？

我还能再来一次。 以后就再也不能来了。 "

她像往常一样给孩子喂了奶，然后就走了。 国王不敢和她说话，可第二天晚上仍然去守夜。 只听王后在说：

"我的孩子怎么办？我的小鹿怎么办？

这是我最后一次来这里，以后再也不能来了。 "

国王听到这里，再也无法克制自己。 他朝她跑去，说："你肯定是我亲爱的妻子！"她回答："是的，我是你亲爱的妻子。"话刚出口，她就立刻恢复了生命，而且，靠着上帝的恩典，她变得非常健康，脸色非常红润。

她把那邪恶的巫婆和巫婆的女儿对她犯下的罪行告诉了国王。 国王立刻命令审判她俩，对她们作出了判决。 女儿被带到了森林里，被野兽撕成了碎片；老巫婆被投进火里可悲地烧成了灰烬。 就在老巫婆被烧成灰烬的一刹那，小鹿也变了，重新恢复了人的形状。 从此，姐姐和弟弟一直幸福地生活在一起，直至白发千古。

分享到：