On toisia vielä vaarallisempiakin menneisyyksiä kuin onnelliset ja kunniakkaat menneisyydet, nimittäin ne, joita kansoittavat liian voimakkaat ja rakkaat fantoomit, aaveet. Monet ovat joutuneet perikatoon noihin rakastettuihin varjoihin kietoutuneina. Älkäämme unohtako niitä, jotka ovat menneet pois, mutta olkoon heidän ihanteellinen läsnäolonsa lohdutuksena, ei kärsimyksen lähteenä. Kootkaamme ja säilyttäkäämme uskollisessa ja kyyneleissään onnellisessa sielussa päivät ja hetket, joita he meille soivat. Lähtiessään he ovat jättäneet meille olemuksensa puhtaimman osan, älkäämme hukatko samaan pimeyteen sitä, mitä he ovat meille jättäneet ja mitä kuolema on meiltä riistänyt. Jos he itse tulisivat takaisin maan päälle, viisaina, koska he ovat nähneet sen, minkä katoava valo meiltä peittää, he luullakseni sanoisivat meille: "Älkää itkekö noin! Kaukana siitä, että teidän kyyneleenne meitä elähdyttäisivät, ne riuduttavat meitä, koska ne. riuduttavat teitä. Irroittautukaa meistä, älkää ajatelko enää meitä niin kauan kuin tuo ajatteleminen sekoittaa vain kyyneleitä siihen elämään, jonka me vielä elämme teidän omassa elämässänne. Me elämme enää vain teidän muistoissanne, mutta väärin te luulette, että meitä liikuttavat ainoastaan ne, jotka meitä kaipaavat. Kaikki, mitä te teette, on muisto meistä ja ilahduttaa meidän varjoamme teidän tietämättänne ja ilman että teidän tarvitsisi kääntyä meidän puoleemme. Jos meidän kalpea kuvamme laimentaa teidän intoanne, niin me tunnemme olevamme vielä tuskallisemman ja järkähtämättömämmän kuoleman omat kuin mitä ensimmäinen kuolema oli. Ja kumartuessanne liian usein hautojemme yli te riistätte meiltä elämän, rakkauden ja rohkeuden, joita te luulette meille antavanne.