Niin, silloinkin kun menneisyydessämme olisi rikoksia, joita parempi tahtomme ei voi enää tehdä ja joiden seurauksia sen on enää mahdoton estää: jos ottaa huomioon, aika- ja palkkasuhteista riippumatta, jokaisen inhimillisen olennon laajan liikunta-alan, niin nuo rikokset häviävät itse asiassa elämästämme siitä hetkestä lähtien, jolloin tunnemme, ettei mikään houkutus, mikään voima maailmassa saattaisi meitä enää tekemään samanlaisia rikoksia. Ulkomaailma ei niitä anna anteeksi, sillä harvoin siellä unohdetaan ja annetaan anteeksi; niiden aineelliset seuraukset jatkuvat, sillä syiden ja seurausten lait ovat vieraita omantuntomme laeille. Mutta oman oikeustajuntamme tuomioistuimen edessä, ainoan, jolla on ratkaiseva vaikutus omaan suljettuun elämäämme, ainoan, joka tuomitsee meitä tehokkaasti aina sisimpiä aivoituksiamme myöten ja jonka päätöksiä me emme voi tehdä olemattomiksi — tuon tuomioistuimen edessä pahateko, jota me katselemme korkeammalta tasolta kuin millä se suoritettiin, on enää olemassa vain vaikeuttaakseen paluumatkaamme, ja sillä on tästä lähtien oikeus asettua tiellemme vain silloin, kun kallistumme uudelleen sitä kuilua kohti, jota se vartioi.
Syvimpiä inhimillisiä suruja tuottaa varmasti se, että menneisyydessä on vääryyksiä, joihin kaikki tiet, niin sanoaksemme, ovat takanamme suljetut, joiden uhreja on enää mahdotonta löytää, nostaa tai lohduttaa. Myöhemmin unohtuviin tuskiin kuuluu se, että on väärinkäyttänyt voimaansa ryöstääkseen heikon tämän tuhouduttua, että on väärin tai kuolettavasti haavoittanut rakastavan sydämen tai on yksinkertaisesti palkinnut kiittämättömyydellä liikuttavan hellyyden, joka oli tarjolla. Tämä painaa ehdottomasti raskaana koko olemassaoloamme. Mutta nykyisen omantuntomme kehitysasteen mukaan riippuu meistä, saako tuo paino laskemaan vai nousemaan koko meidän siveellisen kohtalomme. Ei voi välttää — sillä siitä, mitä olemme tehneet, voi tehdä tuskin mitään olemattomaksi — ei voi välttää, että useat tehdyt vääryydet sukeltavat jälleen esille jonakin päivänä vaatimaan niille tulevaa osaansa ja alkamaan oikeudenmukaiset kostotoimenpiteensä. Ne kohdistuvat silloin ulkonaiseen elämäämme. Mutta ennenkuin ne voivat koskea sisäiseen olentoomme, joka on tämän elämän keskus, ne ovat pakotettuja alistumaan siihen tuomioon, jonka me olemme jo itse langettaneet itsestämme; ja tämän tuomion laatu määrää näiden salaperäisten lähettien käytöksen, lähettien, jotka tulevat syvyyksistä, missä säädetään ikuinen syiden ja seurausten tasapaino. Jos me olemme rehellisesti tutkistelleet ja tuominneet itsemme uuden omantuntomme korkeudesta, niin ne eivät ole suinkaan odottamattomia ja uhkaavia kostottaria, joiden me näemme ilmaantuvan joka puolelta, vaan hyväntahtoisia vieraita, melkein odotettuja ystäviä, jotka lähestyvät hiljaisuudessa. Ne tietävät ennakolta tapaavansa ihmisen, joka ei ole enää heidän etsimänsä syyllinen, ja kapinan, epätoivon, vihan tunteiden ja alentavien ja tappavien rangaistusten asemesta ne tuovat sydämiimme ajatuksia ja kärsimyksiä, jotka jalostavat, puhdistavat ja lohduttavat.
