Minkä johtopäätöksen voimme tehdä edellisestä? Montakin, jos niin haluaa, mutta ennen kaikkea seuraavan: on tärkeää, että elämän tulkitsija samoin kuin nekin, jotka sitä elävät, ovat äärimmäisen varovaisia mysteerion käsittelyssä ja myönnytyksissä sille eivätkä kuvittelekaan, että se, mikä omistetaan sille, mikä on selittämätöntä, on välttämättömästi parasta ja suurinta jossakin teoksessa tai elämässä. On hyvin kauniita, inhimillisiä ja todellisia teoksia, joista puuttuu melkein kokonaan "levottomuus maailmankaikkeuden mysteerion takia". Suuruutta ja ylevyyttä ei saavuteta siten, että ajatellaan lakkaamatta sitä, mikä on tutkimatonta ja loputonta. Tutkimattoman ja loputtoman ajattelu tulee hyödylliseksi vain silloin, kun se on sen hengen odottamaton palkinto, joka on antautunut rehellisesti ja empimättä sen tutkisteluun, mikä on päättyväistä ja minkä perille voi päästä, ja huomaa piankin, että erotus on huomattava siirryttäessä siitä mysteeriosta, joka käy sen edellä, mitä emme tunne, siihen mysteerioon, joka seuraa sitä, minkä olemme oppineet. Ensin mainitussa näyttää olevan paljon suruja: niillä on siellä ahdasta ja ne kasaantuvat kaikki parille kolmelle liian läheiselle kukkulalle. Toisessa niitä näyttää olevan paljon vähemmän: sen pinta on laajempi, ja avaraa taustaa vasten suurimmatkin surut saavat toivon muodon.