Totta puhuen ei nykyaikainen katselija tai lukija voi enää tyytyä mihinkään yliluonnolliseen väliintuloon. Tahtokoon tai ei, tietäköön sen tai olkoon tietämättä, hän ei voi enää omantuntonsa sisimmässä ottaa niitä vakavalta kannalta. Hänellä on toinen käsitys maailmankaikkeudesta. Hän ei näe enää määrättyä, itsepäistä, rajoitettua ja rettelöivää voimaa niiden monilukuisten voimien joukossa, jotka vaikuttavat hänessä ja hänen ympärillään. Jos hän elämässä tapaa rikollisen, niin hän pääsee selville siitä, että tuon miehen rikoksen ovat aiheuttaneet hänen onnettomuutensa, kasvatuksensa, atavistinen entisyytensä, intohimojen liikehtimiset, joita hän on itse kokenut ja tukahduttanut, täysin käsittäen, että on tilanteita, joissa hänen olisi ollut hyvin vaikea tukahduttaa niitä. Hän ei aina nuuski esille noiden onnettomuuksien tai noiden intohimojen liikehtimisen syitä. Hän etsii, ehkä turhaankin, syytä kasvatuksen tai perinnöllisyyden vääryyksiin. Mutta missään tapauksessa hän ei enää ajattelekaan panna tuota rikosta helvetin väliintulon, jonkin jumalan vihan tai kohtalon kirjaan kaiverrettujen muuttumattomien säädösten laskuun. Ja miksi hän silloin hyväksyisi runoelmassa selityksen, jota hän ei hyväksy elämässä? Runoilijan tehtävä olisi päinvastoin ehdottaa hänelle ylevämpi, selvempi, laajemmin ja syvemmin inhimillinen selitys kuin se on, jonka hän itse saattaa löytää. Jollei, niin hän ei näe helvetissä, jumalan vihassa, vaskitaulun säädöksissä muuta kuin komeilua tunnusmerkeillä ja vertauskuvilla, mitkä häntä eivät enää tyydytä. Runoilijoiden on aika tunnustaa tämä: vertauskuva kyllä riittää esittämään tilapäisesti omaksuttua totuutta tai totuutta, jota ei voida tai tahdota vielä katsella vasten kasvoja; mutta kun tulee hetki, jolloin tahdotaan nähdä itse totuus, silloin on hyvä, että vertauskuva katoaa. Jotta muutoin vertauskuva olisi todella elävän runoteoksen arvoinen, on välttämätöntä, että se on ainakin yhtä suuri, yhtä kaunis kuin totuus, jota se esittää; sen täytyy myöskin käydä totuuden edellä, ei sen jäljessä.