On siis koetettu käyttää hyväkseen tuon kauhean jumalattaren patsaan sirpaleita, joka hallitsi Aiskyloon, Sophokleen ja Euripideen tragedioja, ja monikin runoilija on löytänyt sen hajallaan olevista jäsenistä marmorin, jota tarvitaan uuden, inhimillisemmän, vähemmän omavaltaisen ja ei niin käsittämättömän jumalattaren muodostamiseen. Siitä on esimerkiksi saatu intohimojen järkkymätön kohtalo. Mutta jotta intohimo olisi todellakin kohtalokas itsetietoisessa sielussa, ja jotta ilmaantuisi jälleen mysteerio, joka selittää ja puolustaa sitä, mikä on hirvittävää, suurentamalla sitä ja kohottamalla sen inhimillisen tahdon yläpuolelle, niin siihen tarvitaan jonkun Jumalan tai minkä tahansa muun loppumattoman ja vastustamattoman voiman väliintuloa. Niinpä Wagner turvautuu lemmenjuomaan Tristan ja Isoldessa, Shakespeare noita-akkoihin Macbethissa, Racine Kalkaan oraakkeliin Iphigeniassa ja Phaidrassa erikoiseen Venuksen vihaan. Ympäri käydään, yhteen tullaan: me huomaamme olevamme keskellä antiikin välttämättömyyttä. Tämä ympärikäynti on enemmän tai vähemmän oikeutettu vanhanaikuisessa ja legendaarisessa draamassa, missä kaikki runollinen kuvittelu on sallittu, mutta draamassa, joka pyytäisi lähemmin koskettaa nykyisen totuuden ytimeen, pitäisi löytää toinen, meistä todellakin vastustamattomalta näyttävä väliintulo, saadaksemme Macbethin rikoksille ja tuolle hirmuteolle, johon Agamemnon antaa suostumuksensa, sekä ehkä Phaidran rakkaudelle kohtaloaennustavan selityksen, ja antaa niille siten sen synkän suuruuden ja jalouden, jota niillä ei itsessään ole. Erota Macbethista pois onneton ennakoltamääräys, helvetin väliintulo, sankarillinen taistelu kätkettyä oikeutta vastaan, joka tulee näkyviin joka hetki kapinaannousseen luonnon tuhansista raoista, niin päähenkilö on enää vain halpamainen ja mielenvikainen murhamies. Erota pois Kalkaan oraakkeli, niin Agamemnon on hirvittävä. Erota pois Venuksen viha, niin Phaidra on vain sairas, jonka siveellinen hyve, pahan vastustamisvoima, on liian heikko, jotta onnettomuus voisi todellakin kiinnittää ajatuksemme.