Syynä siihen, että Napoleonia kohtasi rangaistus hänen kolmesta suuresta väärinteostaan, ei ollut ollenkaan se, että asiat ja tapahtumat ovat oikeudenmukaisia; ja kun meidän omia väärintekojamme seuraa rangaistus, joka tosin ei ole yhtä silmiinpistävä, mutta silti yhtä tuskallinen, ei sekään tapahdu tästä syystä. Siihen ei ole ollenkaan syynä se, että on olemassa kaikkeuden ääriin saakka ulottuva torjumaton oikeus, jota on mahdoton lahjoa ja eksyttää. Siihen on syynä se, että ihmisen henki ja luonne, sanalla sanoen koko hänen moraalinen olemuksensa voi elää ja toimia vain oikeuden pohjalla. Heti kun hän luopuu siitä, hän joutuu pois luonnollisesta elementistään, hän on niin sanoaksemme siirtynyt aivan outoon taivaankappaleeseen, missä maa pettää hänen jalkojensa alla, missä kaikki saa hänet ymmälle, sillä jos vaatimattominkin äly tuntee oikeutta noudattaessaan olevansa "kotonaan" ja voi vaikeuksitta ennustaa oikean teon kaikki seuraukset, niin syvin ja tarkkanäköisinkin äly tuntee olevansa itsensä luoman vääryydenkin piirissä vieraalla pohjalla, eikä se voi nähdä ennakolta kymmenettä osaa sen seurauksista. Ei tarvita muuta kuin että nero pyrkii poikkeamaan siitä oikeudentunnosta, mikä on yksinkertaisen talonpojan sydämessä, niin se ei enää tiedä, missä se on. Mitä sitten, kun se sivuuttaa oman oikeutensa rajat? Sillä oikeus, joka syntyy ja kehittyy älyn mukana, panee uudet aidat kaiken sen ympärille, mistä se pääsee selville, samalla kun se vahvistaa entisiä, vaiston asettamia, ja tekee ne yhä ylipääsemättömämmiksi. Kaikki järkkyy heti, kun sivuutamme oikeuden alkuperäisen rajan, valhe synnyttää sata uutta valhetta ja petos tuhat uutta petosta. Noudattaessamme oikeutta me saamme osaksemme luottamusta, sillä on asioita, joissa konnamaisimmatkaan eivät voi pettää. Mutta siitä hetkestä alkaen, jolloin astumme vääryyden tielle, meidän on epäiltävä uskollisimpiakin palvelijoitamme, sillä on asioita, joille he eivät voi pysyä uskollisina. Koko moraalinen elimistömme on luotu elämään oikeuden ilmapiirissä, kuten fyysillinen elimistömme on luotu elämään maapallomme ilmapiirissä. Kaikki kykymme edellyttävät tuota oikeutta paljoa läheisemmin kuin painon, lämmön ja valon lakeja, ja käyttäessämme niitä vääryyteen me käytämme niitä siihen, mikä on tuntematonta ja vihamielistä. Kaikki meissä on luotu oikeutta silmälläpitäen, kaikki kulkee ja rientää siihen, kaikki saattaa meidät siihen, jotavastoin me vääryyteen nojatessamme taistelemme koko ajan omia voimiamme vastaan. Ja kun sitten torjumattoman rangaistuksen hetkellä itkien ja katuen myönnämme, että kapinaan nousseet tapahtumat, taivas, maailmankaikkeus tai näkymätön olevainen ovat oikeamielisiä asettuessaan meitä vastaan, niin se ei merkitse sitä, että ne tosiaan olisivat oikeamielisiä tai olisivat koskaan olleetkaan, vaan että me olemme tahtomattamme pysyneet oikeudentuntoisina vääryydessäkin.