Silloin käy meille mahdolliseksi vastata useaankin pulmalliseen kysymykseen vaivojen ja palkintojen useinkin hyvin oikeudenmukaisesta jaosta ihmisten kesken. Eikä tällöin ole kysymys ainoastaan sisäisistä ja siveellisistä vaivoista ja palkinnoista, vaan myöskin näkyvistä ja täysin aineellisista. Ei ole kokonaan vailla perustaa se ihmiskunnan usko, joka sillä on ollut alkuajoistaan asti, että oikeus läpitunkee ja elävöittää niin sanoaksemme kaikki sen maailman esineet, jossa me elämme. Tämän uskon selitykseksi ei riitä sen toteaminen, että suuret siveyslakimme ovat väkipakolla sovelletut aineen elämän suuriin lakeihin. Siinä on muutakin. Kaikki ei rajoitu kaikissa oloissa yksinkertaiseen syyn ja seurauksen suhteeseen rikkomuksen ja rangaistuksen välillä. Usein siinä huomaa siveellisen aineksen ja vaikkei se ole siinä tapahtumien ansiosta ja vaikka se onkin vain meidän luomamme, niin se on kuitenkin todellinen ja voimakas. Jollei ole olemassa varsinaista fyysillistä oikeutta, jos on olemassa kokonaan sisäinen psykolooginen oikeus, josta tulemme pian puhumaan, niin on myöskin psykolooginen oikeus, joka on pysyväisessä suhteessa fyysilliseen maailmaan. Ja tämän oikeuden me panemme jonkinlaisen näkymättömän ja universaalisen periaatteen laskuun. Me erehdymme olettaessamme luonnolla olevan moraalisia aikomuksia ja toimiessamme sen meille muka säätämän rangaistuksen pelosta tai palkinnon toivosta. Mutta tällä ei ole sanottu, etteikö aineellisestikin olisi palkintoa hyvästä, rangaistusta pahasta. Sitä on ehdottomasti, mutta se ei johdu siitä, mistä me luulemme, ja jos luulemme, että ne tulevat luoksepääsemättömästä paikasta, että ne hallitsevat, tuomitsevat ja vapauttavat meidät sen mukaan kuin me tuomitsemme itseämme, niin me erehdymme kovin pahasti, sillä ei mikään vaikuta enemmän tapaamme puolustaa itseämme onnettomuutta vastaan ja mennä täydellä oikeudella valloittamaan onnea.