Tällainen on luonnon oikeus fyysilliseen perinnöllisyyteen nähden. Mitä tulee moraaliseen perinnöllisyyteen, niin silläkin näyttää olevan samat periaatteet, mutta koska tässä on kysymys hengen ja luonteen muunnoksista, jotka ovat verrattomasti paljon monimutkaisempia ja vaikeampia havaita, niin ilmiöt ovat vähemmän silmiinpistäviä ja epävarmempia. Moraalinen perinnöllisyys, ainakin patoloogisella alalla, ainoalla, joka on kyllin selväpiirteinen antaakseen tilaisuuden varmoihin huomioihin, ei ole mitään muuta kuin fyysillisen perinnöllisyyden henkinen muoto, jälkimmäinen on edellisen periaate, edellinen on jälkimmäisen jatkoa. Oikeuteen nähden tavataan siis moraalisen perinnöllisyyden alkuperässä sama indifferenssi, yhdentekeväisyys, sama sokeus. Alkoholistin tai irstailijan jälkeläiset voivat joutua saman iskun alaisiksi, joka voi kohdistua henkeen ja ruumiiseen, olipa sitten alkoholismin tai irstailun moraalinen syy pahaa tai viatonta laatua. Heille kehittyy melkein ehdottomasti henkinen vika, jos heillä on aineellinen vika. Ja olivatpa he sitten hulluja, tylsämielisiä, kaatuvatautisia, olkoonpa heillä vastustamattomia rikollisia vaistoja tai osoittakootpa vain pientä sielunkykyjen häiriötä, samantekevä; sielu on vioittunut samalla kun ruumiskin ja kauhein siveellinen rangaistus, minkä saattaa keksiä ylin oikeus — jos hetkeäkään on kysymys oikeudesta — on kohdistunut tekoihin, jotka tavallisesti saavat vähemmän pahaa aikaan ja merkitsevät melkein aina vähemmän häijyyttä kuin sadat muut, joita luonto ei uneksikaan rangaista. Ja lisäksi tuo rangaistus kohtaa sokeasti ja ottamatta vähintäkään huomioon tekojen ehkä anteeksiannettavia, ehkä yhdentekeviä tai vieläpä erinomaisiakin vaikuttimia.
onko siis asianlaita se, että alkoholismi ja irstailu tulevat yksin kysymykseen moraalisessa perinnöllisyydessä? Ei millään muotoa, ja se olisikin mieletöntä. Tuhannet enemmän tai vähemmän tuntemattomat tekijät tulevat väliin. Erinäiset moraaliset ominaisuudet näyttävät siirtyvän kuten erinäiset fyysillisetkin ominaisuudet. Määrätyssä rodussa tavataan melkein poikkeuksetta määrättyjä, luultavasti hankittuja hyveitä. Mutta mikä on esimerkin, ympäristön, perinnöllisyyden osa? Kysymys niin mutkistuu, tosiasiat ovat niin usein vastakkaisia, ettei ole enää mahdollista seurata lukemattomien syiden mainingissa jonkin määrätyn syyn uomaa. Riittää kun toteamme, ettemme löydä tahallisen oikeuden jälkeä niistä muutamista selvistä, sattuvista ja varmoista tapauksista, joissa se saattaisi ilmetä fyysillisen tai moraalisen perinnöllisyyden alalla. Ja jollemme löydä sitä niistä, niin meidän on vielä vaikeampi löytää sitä muualta.
