Menin Nikon kanssa illalla pihallemme makaamaan nurmikkoon. 10 metriä oikealla oli synkkä metsä, missä oli pelottavatalo. Niko on

sellainen kauhuystävä, joten me menimme sinne.- Onko tämä nyt ihan turvallista? kysyin tärisevänä.- On on. Olen kuullut että täällä

kummittelee, ja tällä ei ole käynyt pitkään aikaan ketään, Niko sanoi. Kävelimmepari metriä, kuin näimme punaihoisen pojan, kenellä oli

mustat pienet silmät, ja räsyiset vaaleat vaatteet. Hän oli puun takaa.O nko tuo se poika kenestä on huhuttu? kysyin ja pysyin Nikon takana.

Kun räpäytin silmiäni, se katosi. Nyt Niko alkoi juosta sen perässä, vaikka ei tiennyt mihin se meni. Ajattelin että tämä on hullua, ja hullua

se oli. Päädyimme siihen kauheaan mustaan taloon. Portaat natisivat, avasimme oven ja pelästyimme kuolleita ihmisiä täynnä lattiaa. He

kaikki olivat verisiä, ja näyttivät zombeilta. Astuimme taaksepäin ja kaaduimme molemmat. Avasimme silmämme ja näimme saman pojan,

räsyisen pikkupojan. Nyt meidän allemme tuli aukko, johon tipuimme. Poika katosi. Pääsimme kuitenkin ylös, kiitos Nikon pituuden. Nyt

poika oli meidän edessämme silmät kiinni. Minä kiljuin niin kovaa kun pystyin. Äitimme kuuli sen ja soitti poliisit. Pojalla oli puukko, jolla

hän törkkäsi meitä vatsaan, uudestaan ja uudestaan. Hän puri meitä niskaan niin kuin Hannibal, mutta tämä poika oli pahempi kuin

Hannibal. En nähnyt mitään paitsi verta lehtien seassa. Nyt katsoin Nikoa, joka oli muuttunut zombiksi. Minäkin olin. tajusin sen pitkistä

sormistani, ja sydämeni maassa. Poliisit tulivat, ja ampuivat meidät. Emme kuolleet millään. Kaaduimme maahan, siinä se. Olimme

kuolleita. Terveisiä helvetistä.