5 LUKU



Lääkärissä sanottiin että minulla oli onnea, sillä minulla olisi voinut mennä

selkäranka poikki! Mutta selästäni vuoti vain verta. Mitään vakavaa ei ollut

tapahtunut. Menimme kotipihallemme sen jälkeen.Äiti ja Haines olivat siellä

odottamassa meitä. - Menikö luita poikki? Äiti kysyi huolestuneena. -Ei.

isä vastasi. Äiti huokaisi helpotuksesta. Näin kuinka edessäni oli lautakasoja

ja tuolin sekänojia ja kaikenlaista. Äiti sanoin että voisimme mennä Michaelin

luokse asumaan siksi aikaa että talomme on valmis. Siinä ei kestä kuin pari

viikkoa. - Pari viikkoa! Se on hirmu pitkä aika! Olin iloinen kun sain kerrankin

olla parhaan kaverini luona pitkään. Katsoin vielä kerran raunioita ja näin

siellä jotain. Se oli vaatekaappini! Se oli säilynyt ehjänä! Ajattellin että voisin

mennä katsomaan sitä huomenna tarkemmin. Illalla yhdeksän aikaan

menimme nukkumaan. Michaelkin valvoi vielä 10 aikaan. emme olleet

nukkuneet ollenkaan. Sitten kysyin Michaelilta: - Näitkö sinäkin sen

vaatekaapin? Ihme kyllä hänkin oli nähnyt sen: - Joo, ihme kun se oli säilynyt

ehjänä. -Minua kiinnostaa se vaatekaappi. Mennään katsomaan! Olen

nimittäin aina yöllä yhdentoista-aikaan kuullut jotain ääniä sieltä. -Älä yritä

pelotella! - Ei, olen varma että olen kuullut siitä ääniä! Viimein Michael

suostui ja tuli mukaani. Onneksi olimme alakerrassa. Pystyimme menemää

ikkunasta kenenkään huomaamatta. Taloni oli ihan Michaelin vieressä.

Olimme naapureita. Otimme farkut jalkoihimme ja päällyspaidat ylle ja

menimme ulos.