Hong Kongin elokuvatuotanto on ehdottomasti tunnetuin kiinalaisen elokuvan muoto maailmalla. Kaupunki on tehtaillut lukuisia toiminta- ja komediahittejä sekä luonut kuolemattomia tähtiä, jotka taas puolestaan ovat levittäneet elokuvissaan kungfun jaloa taitoa sekä vanhaa kiinalaista kulttuuria maailmalle. Hongkongilaisen elokuvan maailmanlaajuinen suosio johtuu varmasti osittain siitä, että se on onnistuneesti yhdistänyt piirteitä Hollywoodista, kuten nopeaa leikkausta ja genre-ajattelua, sekä perinteistä kiinalaista draamaa. Hongkongilainen elokuva on myös aina ollut hyvin kaupallinen; se ei ole saanut lähes ollenkaan valtiontukia, joten studiot ovat yleensä pyrkineet tuottamaan suurta yleisöä viihdyttäviä kassamagneetteja.

Kahtiajakautunut hongkongilainen elokuva

Hongkongilaisesta elokuvasta ei ole paljoa mainittavaa ennen toista maailmansotaa, sillä sitä ennen Shanghai oli kiinalaisen elokuvan kiistaton keskus omine hollywoodeineen. Japanin hyökättyä Kiinaan ja pommitettua myös Shanghaita, alkoi elokuvateollisuus pikku hiljaa siirtyä Hong Kongiin, mutta lopullinen siirtymä tapahtui vasta kommunistien saadessa vallan Manner-Kiinassa. Monet intellektuellit ja kulttuurintuottajat ml. elokuvantekijät, pakenivat tuolloin Britannialle kuuluvaan Hong Kongiin jatkaen siellä Shanghaissa syntyneen populaarikulttuurin tuottamista.

Hong Kong oli toki luonut joitain omia elokuvaperinteitään jo ennen mannerkiinalaisten tekijöiden tuloa, kuten vuosisadan alussa mantereella paheksutun kantonin kielen käytön sekä wuxia-taistelulajien kuvaukset elokuvissa. Itse asiassa hongkongilainen elokuvateollisuus jakautui kielen mukaisesti; mantereelta tulleet jo nimekkäät elokuvantekijät käyttivät kielenä mandariinikiinaa, joka oli Kiinan virallinen kieli sekä muutenkin arvostetumpi. Mandariininkielisillä elokuvilla oli usein myös suurempi budjetti, joten kantoninkielinen elokuva joutui kakkosluokan asemaan. Lukumäärältään kantoninkielisiä elokuvia tuotettiin toki enemmän. Hongkongilaisen elokuvan leviämiseen vaikutti ironisesti Britannian hallinnon puolesta tarkkailumielessä v. 1963 asetettu laki, joka määräsi että kaikki elokuvat piti tekstittää englanniksi. Elokuvantekijät keksivät sittemmin pistää myös kiinankielisen tekstityksen, jolloin kiinan eri murteita puhuvat ihmiset pystyivät myös nauttimaan hongkongilaisista elokuvista. Näin alueen elokuvat olivat helpommin lähestyttäviä sekä länsimaalaiselle että mannerkiinalaiselle katsojalle.

 

60-luvulla kantoninkielistä elokuvaa hallitsivat kantonilaiset oopperat, ajankuvaan sopivat melodraamat ja tietenkin pienen budjetin kamppailuelokuvat. Näitä tehtailtiin satamäärin hyvänä esimerkkinäKwan Tak Hingin tähdittämä 100 kungfu-elokuvan sarja. Samaan aikaan mandariininkielisessä elokuvateollisuudessa toimi kaksi kilpailevaa studiota, Shaw Brothers sekä MP&GI (Motion Picture and General Investments Limited), myöhemmältä nimeltään Cathay. Studiot tehtailivat mm. kiinalaisesta oopperasta ja Hollywoodista vaikutteita saaneita musikaaleja, joihin sekoitettiin historiallista pukudraamaa. 60-luvun puolivälin jälkeen Shaw alkoi tuottaa wuxia-elokuvia, jotka olivat vähemmän lennokkaita, mutta sisälsivät enemmän akrobatiaa ja voimakkaampaa väkivaltaa. Tämä merkitsi hongkongilaisessa elokuvassa tärkeää muutosta naiskeskeisistä genreistä toimintaelokuvaan. Uuden toimintaelokuvien aallon aloittivat mm. elokuvat kuten Xu Zenghongin Temple of the Red Lotus (1965) King Hun Come Drink with Me(1966).

 

Legendaarisen kungfu-elokuvan nousu ja uho

70-luvulla Shaw Brothers alkoi dominoida koko Hong Kongin filmikenttää kantonilaisen elokuvan hävitessä hetkeksi lähes kokonaan. Samaan aikaan kamppailulajielokuvien yhden alalajin eli kungfu-elokuvan suosio räjähti käsiin kansainvälisellä areenalla. Shaw Brothers studiosta irtautuneet Raymond Chow ja Leonard Ho perustivat uuden studion Golden Harvest, joka palkkasi Bruce Leen lisäksi riveihinsä tulevan kassamagneetin Jackie Chanin. Vuonna 1972 päivänvalon näkivätkin genrensä legendaarisimmat elokuvat Fist of Fury ja Way of the Dragon tähtenään nyt yhtä legendaarinen Bruce Lee (1940-73). Yhdysvalloissa syntynyt mutta Hong Kongissa kasvanut Lee vei lyhyeksi jääneellä elkuvaurallaan taistelu-elokuvat uudelle tasolle. Lee ei tyytynyt pelkästään näyttelemiseen, vaan hän myös käsikirjoitti, ohjasi ja tuotti elokuvia. Hänet muistetaan myös oman kunfu-tyylin, Jeet Kune Doninluojana. Lee kuoli äkillisesti ja kiistanalaisissa olosuhteissa vain muutamaa päivää ennen tunnetuimman elokuvansa Enter the Dragonin (1973) ensi-iltaa. Hänestä oli kuitenkin jo tullut legenda länsimaissa tv-sarjojensa, elokuviensa sekä kung fu-koulunsa ansiosta. Kiinalaisten sydämet hän taas sai puolelleen patrioottisilla rooleillaan isänmaan kunnian puolustajana.

Jackie Chanista (1954-) yritettiin pitkään leipoa Bruce Leen manttelinperijää, ja hän esiintyikin uransa alkupuolella monissa Leen elokuvissa sijaisnäyttelijänä. Chan oli saanut näyttelijänoppinsa Kiinan ooppera-akatemiassa, jossa hän oppi näyttelemistä, laulamista sekä taistelulajeja. Chan onkin ollut koko uransa ajan kunnianhimoinen; hän ei tyytynyt sijaisnäyttelijän rooleihin, vaan halusi tehdä omanlaisiaan elokuvia. Chan halusi menestyä myös Hollywoodissa ja siinä hän on onnistunutkin yli odotusten tehden kunnioitettavan määrän toiminta- ja komediaelokuvia. Chan on myös tunnettu siitä, etttä hän tekee kaikki stunttinsa itse ja on sen takia loukkaantunut useita kertoja. Chan tunnetaan Aasiassa myös laulajana sekä hyväntekijänä.

 

Seuraavassa ohjelmassa jatkamme Hong Kongin elokuvahistoriaa 80-luvulle, kun hongkongilainen elokuva koki rajun murroksen sekä uuden tulemisen, mikä sai länsimaat lopullisesti sen pauloihin.